Vuonna 2012 joulukuussa lähdin Lontooseen. Ajatukseni silloin oli muuttaa ehkä pysyvästi, mutta ainakin pidemmän ajan kokonaisuudessaan. Nyt olen takaisin kauniissa Turussa, jossa syksy antaa nyt parastaan. Henkeäsalpaavia aamulenkkejä siis takana. Mutta mistä tämä kaikki alkoi?
Lontoo, Lontoo... Heinäkuussa 2006 - ensikosketukseni Lontooseen, ah tuo ihana paikka, mikä istui mieleeni niin hyvin ja juurtui täydellisesti paikoilleen. 2008. Lontoo. Englanti. Iso-Britannia. Uusi reissu Lontooseen tapahtui vasta 2011 kesällä, tuona kesänä muutuin hirmuisesti. Keväällä 2012 vielä enemmän. Mutta eniten toukokuussa 2012. Ja mikä klisee se onkaan, rakastuin netissä ihanan ihanaan brittipoikaan. Meidän välinen yhteys oli niin paikoillaan ja hän oli täydellinen kopio piirtämästäni unelma miehestä. Mukava. Söpöin hymy ikinä. Säihkysilmät. Ja ne hiukset! <3 Ja T-paidat. Tämä täydellinen brittipoika tuli käymään muutaman kerran kesällä 2012 täällä Turussa.
Elokuussa 2012, Earls Court. Covent Garden ja ihanat piirakka + lihamuussin ja kastikkeen kera. Brighton <3 Ja London Zoo. Lokakuu 2012 - Croydon. Bromley.Giraffe ravintola ja Nando's. VoihQ mitä muistoja sieltä löytyykään. Ja minulle tehtiin tarjous (jo elokuussa 2012), josta en voinut kieltäytyä: Muutatko Englantiin? Tuntuihan se niin hyvin oikealta ratkaisulta minulle.
Elokuussa 2012 sain jo NMC (The Nursing & Midwifery Council) paketin, jonka tilasin netistä, saadakseni sairaanhoitajan tutkinnon rekisteröidyksi myös Englannissa. NMC-paketin sain kaiken kasaan lokakuun loppupuolella, jolloin lähetin sen Englantiin. Päätökseni tuli kuukauden kuluttua tästä, mutta vastaus meni Suomen osoitteeseeni, joten pyysin uutta lähetettäväksi minun Englannin osoitteeseen, mikä onnistui ongelmitta.
Työnhaku. I'm all forward, jos ihmiset haluaa käyttää rekryfirmoja, mutta itselle Profcosta ei tullut kovinkaan hyvä ja pätevä olo. No joo, saihan siitä jotakin kylläkin. No uutta työnhakua pukkasi ja löytyi BMI Healthcare Clementine Churchill Hospital Harrowsta. Tällöin asuttiin Beckenhamista, että matkaa kyllä oli jopa haastatteluun. Hauska myöntään, etten kyllä tiennyt lainkaan mihin työhön olin hakemassa, kun saavuin sinne, mutta melkein kuukauden päästä sain iloisen puhelun ja minulle kerrottiin, että sain työpaikan Registered General Nursena Yksityissairaalan poliklinikalla. Siitä alkoi urani uudet tuulet Lontoossa. Ja se työporukka, aluksi olin aristeleva suomalainen pikkutyttö. Onneksi kuitenkin sitä rohkeutta tuli enempi kuukausien ja viikkojen kulussa ja sain sieltä kyllä niin ihania muistoja ja sydänkavereita. Sinne palaaminen on aina niinkuin palaisi omaan kotiin. Kaiken kaikkiaan työskentelin siellä vuoden ja se oli kyllä aivan ihana vuosi! Loppua kohden ikävä kyllä raskauteni takia ja sen tuottamien hankaluuksien vuoksi, en jaksanut työtäni ja oli pakko irtisanoutua ja päätimme tätä ennen puolisoni kanssa muuttaa takaisin Suomeen.
Paluumuutosta on nyt 1 v ja 4 kuukautta ja koko ajan on ikäv sinne. Lontooseen. Uskon kyllä, että perheen läsnä olo tekee helpommaksi sen, että nyt meidän 1-vuotiaan kanssa jaksamme olla paremmin, koska tuttuja ja perhettä on lähellä. Englannissa sai matkustaa 2 h (hyvällä tuurilla), jotta pääsimme tapaamaan perhettä. Jänniä juttuja on saanut miettiä nyt ja miten jatkossa mennään. Nyt Suomessa brittipoika on käynyt suomen kielen kurssilla ja miettii urajuttuja täältä ja sai kivan harjoittelupaikan, mutta onko siinä työpaikka sitten vielä edessä? Jäämmekö siis tänne - Suomeen vai ei? Tuttu ja turvallinen - todellakin, mutta entäs tulevaisuus? Työttömyyskorvauksella jatkuvasti vaan ja odotetaan josko jonkinmoista pätkätyötä löytyisi? Tietty on aina se Lontoo/Englanti; jossa on päivähoito kalliimpaa ja työasiat molemmilla varmaan järjestyisi nopeasti, mutta millä hinnalla? Eeva pitkään hoidossa varmaankin, tietty jos tekisi osa-aikaista, vuorotyöllä saisi tietysti vähän sumplittua hoitoaikojakin. Hohhoijaa.
*miettimismyssy päähän*
